tiistaina, heinäkuuta 28, 2009

Taas reissattu

Eilen käytiin Jämsässä sukuloimassa. Ensin käytiin mummun luona syömässä ja sitten lähettiin käveleen vähän kylille. Oli kotoista kävellä niitä katuja, vaikken oo näiden 10v aikana paljoa Jämsässä käynykään enää. Kaupunki on muuttunu/kehittyny niin paljon, että voisin kyllä takasin muuttaa =)

Sorsien syöttämisen jälkeen käveltiin liikennepuistoon. Tarkotus oli mennä leikkipuistoon vaan, mut Miko haluskin ajaa autolla. Ja ajelikin ihan ylpeenä, siellä kun oli oikein liikennevalot ja tankkauspiste! Täällä meillä päin on myöskin Mobilian liikennepuisto, mutta se on puolet pienempi sekä tuplaten kalliimpi eikä mun mielestä noin hyvä.

Kun puistossa oli leikitty hiki päässä, mentiin kaupan kautta uimaan. Tällä rannalla on itekin tullu uitua. Ainakin ennen vanhaan tuo lutakko sisälsi myös iilimatoja, mut eipä niitä tossa rannassa näkyny. Muksut tykkäs. Vesi oli lämmintä ja ranta on hyvä.

Uimisen jälkeen käveltiin vielä takas autoa hakemaan mummun pihalta ja meitä odottikin lettukasa siellä. HYVÄHYVÄ! Lettujen jälkeen matkattiin serkun luokse, jossa Mikoa odotti leikkikaveri. Miko tosin tais olla jo hieman väsähtäny, ilta ei meinaan sujunu ihan kitkatta enää. Puoli ysi suunnattiin kotia kohti ja molemmat tyypit simahti autoon nopeasti.

Ruskeet raitakirjavat =)

keskiviikkona, heinäkuuta 22, 2009

Tyttö ja tyttöjen leikit =)

A woman gotta do what a woman gotta do... eli naisen on tehtävä mitä naisen on tehtävä =) Meillä täällä maalla jo pienestä alkaen tehdään traktoriremonttia. Noh, on toi sentään meidän pihan ainut traktori =)

Osataan me välillä (=ihmisten ilmoilla =D) olla tyttömäisempiäkin. Vaaleat värit ei vaan tällä touhutädillä oikein toimi...

tiistaina, heinäkuuta 21, 2009

Sutinapäivät

Viime viikolla oli kummityttö meillä pari päivää ja tuli liikuttua sivistyksessä joka päivä. Ekana päivänä oltiin Tampereella kaupungilla ja hyvinhän siinä päivä saatiin menemään. Muksut oli mukana ja tosi hienosti jaksoivat sen kaupoissa ravaamisen.

Seuraavana päivänä käytiin vaan kirppiksellä ja viimesenä päivänä lähettiinkin sit Ideaparkkiin. Äkkiä sielläkin pari tuntia meni, muttei oikein mitään kummempia löydetty.

Sunnuntaina meillä oli serkkupojat kylässä, joten hulinaa riitti. Kyllä olivat muksutkin illalla väsyneitä =) Eilen jatkettiin menoa ja mentiin samalla kokoonpanolla Hoploppiin. Kiipeilty on, minäkin...

Illalla valmistui nämä sydän -sukat. Väri ei näy kyllä yhtään, tuohon on käytetty sitä aiemmin koolattua kirkasta sinistä. Kivat.

Tämmösen kortin tein aiemmin valmistuneiden ruskeiden raitasukkien kaveriks. Kuva on väritetty puuväreillä, eikä se (edelleenkään...) näytä hyvältä. Varsinkin tässä kuvassa näkyy tosi selkeesti, että leimapaperi on semmosta rösöistä. Copic -kyniä mä oon vähän miettiny, mut kun en niin hirveästi ehdi askarteleen, niin vielä oon hillinny itteni.

sunnuntaina, heinäkuuta 12, 2009

Raidallinen postaus

Ruskearaidalliset sukat lahjustoimintaan. Tää raitalanka on kyllä niin kilttiä neulottavaa. Ei tartte taistella raitojen kanssa.

Naukulaiset. Isäntä teki kissoille kurkistelutasoja sekä tikapuut varastoon pääsemiseks. Siellä nuo ovatkin hyvin viihtyneet.

perjantaina, heinäkuuta 10, 2009

Kesäreissuja

Kuva Näsinneulasta. On siellä kyllä aika korkeella...

Tiistaina käytiin Särkänniemessä, tai lähinnä siellä eläintarhassa. Halpaa hupia: ensin sisäänpääsy vanhemmeilta 8e ja sit vielä lippu eläintarhaan à 5e. Alle 4v muksut ei sentään maksa mitään. Eläintarha sinänsä oli aika turha reissu, ei Mikoa niin ne tänäkään vuonna (kuten ei viime vuonnakaan) kiinnostanu. Kivointa oli kiipeily-/leikkiteline. Aika turha oli siitä maksaa 28e =O

Kierreltiin myös itse huvipuiston puolella, mutta laitteisiin oli niin pitkät jonot, että katseltiin vaan.
Kesän tukkamuotia =) Väri oli tosin ihan poispestävää, mutta saatiin spraypullo mukaan, että voidaan myöhemminkin laittaa.

Keskiviikkona me matkattiin kohti Virtoja. Samalla reissulla sukuloidaan ja saadaan parturihoitoja. Nyt on kaikkien hiukset siistitty.

On viikko oltu räkäsiä Julian kanssa. Äsken käytiinkin lääkärissä ja kuten saatto odottaakin: korvatulehdus =( se on jo 3. tänä vuonna, 5. jälkeen suositellaan korvien putkittamista. Luulen kyllä, että ainakin pari flunssaa syksyn mittaan vielä tulee...

maanantaina, heinäkuuta 06, 2009

Synttärikortti

Huomenna olis tarkotus mennä "isomman pojan" synttäreille, tässä simppelikortti. Kuvan olis toki voinu värittääkin, mut mun mielestä se ei sitä välttämättä kaivannu.

Sunnuntain sutinat

Eilen käytiin appiukon synttäreitä juhlistamassa ja olikin hyvät tarjoilut! Meidän lisäks paikalla ei eilen ollu kun serkkupojat, mutta ihan riittävästi ne hulinaa sai pienessä kaksiossa aikaseks... Tämmösen kortin väsäsin edellisenä iltana. Malli on Mehukattiselta. Ja ihana onkin! Kortista tuli tosi kiva, mut sisälle on vaikee keksiä mitään kivaa, joten pistin sinne vaan pari kukkaa.

Toisen mamman luona on iiiiiiihania pioneja. Julian piti haistaa kukkaa, että mä saan kuvan, mut mä epäilen, että se aikoo haukata tosta nupusta =)

Mikokin suostui poseeraamaan. Ärsyttävästi aina tuntuu toi lippiksen lippa varjostavan naaman ihan tummaks. Mut mä vakuutan, kyllä se hymyilee =)

Tänään on ensimmäinen kesälomapäivä! Tänään ollaa ihan kotosalla, isäntä just tuolla k okkailee meille spagettia ja Julia ottaa kauneusunia rattaissa. Huomenna sitten sivistykseen Tampereella ja anoppi napataan mukaan meille.

lauantaina, heinäkuuta 04, 2009

Pii paa, pii paa

Tänään käytiin perinnepäivillä kattomassa vanhoja paloautoja ja syömässä makkaraa. Paloautot ei niinkään jaksanu Mikoo kiinnostaa, mutta tokihan paikalla oli myös pari hoitokaveria, joiden kanssa sit viiletti siellä jonkun aikaa.

Huomenna ollaankin menossa appiukon synttäreille. Tarttis varmaan kortti vielä väsätä.

Mä olin tunnollinen työntekijä ja nuhastuin vasta perjantaina loppumetreillä ennen kesälomaa. Kurkku on kipee ja olo tukkonen. Myös Julian nenä vuotaa... =(

perjantaina, heinäkuuta 03, 2009

Kaikki yhes koos!

Siinä äidin kaikki pienokaiset =) Todiste siis, että yhteiselo jo sujuu. Julia kyllä aiheuttaa kissoille vielä äkkilähtö, se kun on vaan niin rrrrrrrrrakastunu niihin =D

Tasapuolisuuden vuoksi söpöilykuva myös Shuista.

Tässä sitten taas meidän prinsessa... päällä on mun vanha mekko =D

Tänään alkoi LOMA! Mitä se nyt sitten kahden pienen kanssa onkaan =)