On se kumma, että vaikka ei viime yönä tullukaan juhlittua, niin silti on yks tunti hävinny =)Kyllä taas vähän aikaa kestää, että saa ittensä hereille ajoissa. Muksut, ja varsinkin Julia, on onneks kyllä jo jonkun aikaa muutenkin heränny kuuden jälkeen, joten nyt siitä on hyötyä.
Viime yönä heräsin, kun vettä sato aivan kaatamalla. Hirvee ropina kuulu kattoon. Ihan hyvä, lähtee lumet. Tie tosin on jo ihan hirveetä kuraa, autot on koko ajan kamalassa kunnossa...
Mä kävin pe lääkärissä näyttämässä päätäni. Poskissa ei ollu enää räkää, mutta toisella puolella oli vähän turvotusta. Tukkonen olo on edelleen. Valkosolu arvo oli vähän kohollaan, muttä lääkäri epäili, että se on laskusuunnassa, kun lääkekuuri vasta alkuviikosta loppu. Hemppa sitten olikin 102, joten rautaa piti apteekista hakee.
sunnuntaina, maaliskuuta 28, 2010
tiistaina, maaliskuuta 23, 2010
Jatkuuko elämä?
Perjantaina kävin uudestaan lääkärissä. Mitään uutta vikaa ei sentään löytyny, mutta sain saikkua vielä ma-ti. Sunnuntaina loppui lääkekuuri, en oikein osaa sanoa helpottaako olo vai ei. Nenä on välillä niin tukossa, ettei henki kulje ja jonkun verran yskittääkin. Viikonlopun aikana on myös supistellu jonkun verran, että liekö sitten kohta puoliin jään saikulle sen takia... Noh, ilma on ainakin sopiva saikuttamiseen =)
Eilen mä vihdoin pesin sohvan. Ei se nyt varsinaisesti häikäise kirkkaudellaan, mutta kyllä siitä puhtaampi tuli. Samoin keittiön tuoleista. Pesuri on kyllä tosi kätevä käyttää ja oon siihen muutenkin tyytyväinen. Pesurin mukana tulee tämmönen hervoton laukku mukana ties mitä vimpainta. Ei kovin naisellinen... pyysinkin miestä, että maalais sen vaikka vaaleenpunaseks =)
Viime viikolla sain maailmalle 3 vinttikoiran pukua. Ne oli perjantaina menny perille ja sopivat koiratkin niihin oli löytyny. Toivottavasti saan kuvia asiakkaista. Nyt oon tehny parit villahousut. Ne pitää vielä pesukoneeseen heittää.

keskiviikkona, maaliskuuta 17, 2010
Talvi vaiko kevät?
Kummallista, että aamulla klo 7 pakkasta on -23 astetta ja klo 10 sitä on enää -9 astetta :O Siis ihan mieletön ero. Aurinkokin lämmittää jo tosi paljon, mikäli se vaan pääsee paistamaan...
Mun yskä on ehkä vähän hellittäny, tosin eipä itekseen tuu kotona juuri puhuttuakaan :D Ilmeisesti posket on jo räkää täynnä, koska nenäänkin tuli nuha. Voi plääh... Julia on kans tukkonen ja Miko aivasteli tänä aamuna, että liekö tauti sitten kaikkiin iskee.
Päivisin oon katellu telkkarista remppa- ja sisustusohjelmia. On se vaan helppoo kun sen osaa! Pienellä budjetilla saa tosi kivoja muutoksia. Tosin noi ohjelmat ei oo suomalaisia, joten niissä on vähän eri meininki säädösten sun muiden kanssa.
Meillä pari makkaria tarttis maalia ja uudelleen järjestystä, uus keittiö ja kodinkoneet ois kiva sekä olkkari kaipais uudelleen kalustusta.
Pihalle taas tarttis paaaaaaaaaljon multaa, paaaaaaaaaljon lautaa, paaaaaaaaljon kukkia sekä pienen siron kaivurin... Oisko kellään :D
Ei näy "ihan vielä" narsisseja pihalla :D

Tunnisteet:
Höpinää,
Kodin tuunaus,
Pihatyöt,
Talvi
tiistaina, maaliskuuta 16, 2010
Köh köh!
Kävin eilen lääkärissä, kun mulla on ollu 1,5 viikkoa tosi paha yskä. Nukuttua onneks oon saanu ihan hyvin, puhuminen ärsyttää kurkkua. Maantaina yskä muuttu jo semmoseks, että tuli veren maku suuhun kun yski =( Pojat sano, että lähe meneen täältä ja satuinkin sopivasti saamaan lääkärin. Noh, mullahan on tietysti poskiontelon tulehdus! Ihan loogista oireista päätellen =)Lääkekuuri ja saikkua pari päivää. Kattoo sit, tehooko lääkkeet, joulun aikoihin kun ei auttanu eka kuuri.
Mikolle haettiin sunnuntaina kirppikseltä uudet sukset, sauvat ja monot. Niillä on tällä viikolla hoidossa hiihtoa. Sunnuntaina se oli vielä sitä mieltä, että hiihtäminen on hullujen hommaa. Illalla kyllä sitten jo tuumas, että "muista sitten äiti, ne sukset on siellä Ooppelin takaluukussa ja muista villasukat kans" =D Ja hoidossa hiihtäminen oli menny tosi hyvin! Miko piti viimesenä hakee pois ladulta, kun se ei malttanu lopettaa.

lauantaina, maaliskuuta 06, 2010
Koiran puku
Eilen kohteensa saavutti harmaa-pinkki jussi-puku. Pukuun oli tehty mahaa varten äitiysosuus, koska koiralla on tällä hetkellä pentuja matkassa =) Mitat tosin ei ollu riittävät, koska puku on jo nyt nafti =( Noh, viikkoja on enää kolmisen jäljellä, joten koiruli hienostelee puvulla sitten, kun on äitiytynyt =D
perjantaina, maaliskuuta 05, 2010
Levätty?
Nöyyyyyyyyy... Tällä viikolla on imuroitu ja pesty lattioita, kolattu lunta useempaan otteeseen, kannettu puita takkaa varten sekä vedetty muksuja stigassa peltopolulla... Meno pistää välillä kyllä puuskuttamaan, kun tuntuu, että hengästyy niin helposti.
Maanantaina mulla oli neuvolalääkäri, mut eipä siellä mitään ihmeellistä. Hemppa oli vähän alhainen, mut se nyt on aina, kuten on verenpainekin. Lääkäri tosin tuumas, että loppuloman voisit ottaa vähän rennommin... Juu-juu... =)
Joku aika sitten valmistui oranssisävyiset lapaset sekä pipo. Ihanat värit! Paitsi, että ei se näissä(käääään...) kuvissa oikeenlaisena näy. (En muuten tajua, miks tää väkisin vääntää pipokuvan pystyyn, vaikka kuva on vaakatasossa!?!?!?)

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)