Nuo pienet ihmiset olivat eilen illalla niiiiiiin ihania. Miko istui Julian kanssa oman huoneensa lattialla ja ne katteli Pikku jääkarhua. Julia aina vähän riekku mihin sattui ja Miko hienosti leikki sen kanssa. Miko on pääsääntösesti tosi reipas isoveli =)
Kesän aikana aika moni on kyselly, että "no tuleekos niitä lisää?". Varmaan senkin takia, että on nähty paljonkin semmosia ihmisiä, joita ei oo pitkään aikaan nähty. Tai nähdään muutenkin vähemmän. Tohon ei vaan oikeen osaa mitään vastata...
Mä niiiiiin tahtoisin ja sit en, mut sit kuitenkin ja monta, tai ees vähän tai jotain... Tähän tietoon ei kuitenkaan ole suunnitelmissa.
Neljännen keskenmenon jälkeen mä olin niin rikki. Onneks Miko oli sillon jo, niin ei voinu jäädä sänkyyn. Se klisee, "että onhan sulla jo yks, olisit onnellinen", tuntu älyttömän typerältä. Totta kai mä olen onnellinen, mutta jossei toista olis halunnu, niin miks sitä sitten yritti?
Molemmat maha-ajat mulla on menny ihan ongelmitta, mitä nyt sitten viimesen kuukauden oon joutunu olemaan saikulla supistusten takia. Mutta se ensimmäisten viikkojen piina ja sitten odottaminen sen riskittömämmän 12 viikon yli on turhan rankkaa.
Just nyt oon kattonu ehkä liian paljon dokumentteja, mutta mua vaan pelottaa niin paljon, etten uskaltais kolmatta ajatella. Tai siis yrittää, ajattelenhan mä sitä koko ajan ja neljättä ja viidettä ja ja ja... Mä haluaisin kyllä ihan kaikki mitä meille annettais, mutta ei niitä ehkä edes annettais =(
Nyt mä vaan olen onnellinen näistä kahdesta, vaikka sydämeen niin sattuukin pieniä vaatteita ja ihmisiä kattoessa. Pelkään, etten mä saa sitä enää kokea. Tällä hetkellä mä silti ajattelen Mikoa ja Juliaa, että niilläkin on oikeus äitiin. Koska jos keskenmeno taas tuliskin, se vois olla turhan syvä kuoppa hetkellisesti =(
Eikä kukaan edes ymmärrä... Ihmiset kyselee typeriä ja sitten vielä tajuamattaan kommentoi vielä typerämmin.
Huoh, elämä on.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti